sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

paluuta

"Pientä" taukoa on blogin pidossa nyt ollut, viimeksi tosiaan olen kirjoitellut marraskuussa ja muutoksia on tässä ajassa tullut. Vilmaa vuokrasin vielä tammikuun kunnes helmi-,maaliskuussa lähdin Irlantiin Dubliniin työssäoppimaan viideksi viikkoa. Vilman vuokraus siis jäi kokonaan.
 Heppaillut en ole tammikuusta lähtien, paitsi tällä viikolla kahdesti kävin Janerolla harjoittelemassa ja tarkoitus oli mennä 6.4. seurakilpailuihin, jotka peruttiin tämän herpes-viruksen vuoksi. Tallilla pidettiin kuitenkin omien kesken harjoituskilpailut joihin sitten osallistuin.
Menin helppo A luokan joka oli minulle ensimmäinen heA. Saimme 57,4% ja harjoituskertoihin nähden olen kyllä tyytyväinen. Enemmän treeniä ja joskus olisi mahdollista osallistua ihan oikeisiinkin kisoihin helppoa A;ta.
 Jatko heppailun parissa ei ole vielä tiedossa, tarkoituksena oli että menisin Janerolla parin viikon päästä aluekoulukisoihin mutta herpes-viruksen jyllätessä kisojen järjestäminen ei ole varmaa.
Vuokraheppaa ei siis tällähetkellä ole, joten säännöllisesti en ratsasta.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Janerolla

Tänään pääsin taas pitkästä aikaa Janeron luona käymään:)
Siskoni lähti kyyditsemään ja kävi hetken alkuun Janeron kyydissä, sitten menin minä. Minun saappaat kerkes hajota ennenkuin kerkesin edes hepan kyytiin.. toisesta saappaasta vetoketju ei pysy kiinni, aukeaa sitä mukaa mitä kiinni vetää..:/ nyt ei sitten ainakaan hetkeen ole saappaita..
 Laitoin estevehkeet koska tarkoitus oli hypätä pari hyppyä sitten lopuksi. Menin tosin alkuun ihan normaalisti kouluvääntöä, käynnissä, ravissa ja laukassa.
Janero oli alkuun aika virkeä, mutta laukkojen jälkeen alkoi väsymys tulla siihen asti kunnes aloin hyppäämään.
Laitettiin pitkällesivulle yksi ristikko jonka tulin muutaman kerran. Janero meinasi oikein innostua ja kerran lähtikin vähä liian lujaa estettä kohden.
Ihan lopuksi vielä otin satulan pois ja menin loppuravit ilmansatulaa. Janero vain on niin kiva heppa!:)
Anteeksi kuvien laatu, maneesissa oli aika pimeää ja kameran oma salama ei oikein ole riittävä!

lauantai 17. marraskuuta 2012

päivittelyäää

Ja taas on yli viikko jo vierähtänyt viime postauksesta, mutta mitään erikoista ei ole tapahtunut eikä uusia kuvia ole saanut.
Normaalisti ollaan jatkettu ratsastusta +juoksutusta, Vilman selkä ei ole ollut enää kipeänä. Eilen perjantaina kävin ratsastamassa ja pitkästä aikaa pääsin aikasin ja sain ratsastaa aika kauankin yksin.
perjantailta
Vilmalla oli taas alkuun vähän omaa elämää eikä työnteko oikein huvittanut, mutta aloteltiin ihan rauhallisesti käynnissä ympyröillä ja pikku hiljaa siirryttiin raviin ja lopulta laukkaan. Loppua kohden Vilma parani ja alkoi asettua hyvin.
Saatiin sovittua että päästäisiin Vilman kanssa valmennukseen ensiviikolla:) Olen kipeäksi tulossa mutta toivottavasti pääsen valmennukseen sillä sitä tarvitaan ja on pitkä aika kun viimeksi päästiin!

tiistai 6. marraskuuta 2012

viime viikosta

Moikka näin pitkästä aikaa taas kerran.. syy pieneen hiljaiseloon on se, että lähes koko viime viikon Vilma oli vähän kevyemmällä käytöllä sillä oli aika kipeä selästään, joten mitään sen järkevämpää kirjotettavaa ei ollut eikä olisi kuviakaan ollut.
Keskiviikkona Vilma ei antanut istua harjoitusravissa yhtään, ja arvasin heti että on kipeä jostain. En siis kovin kauaa keskiviikkona ratsastanut.
Torstaina kävin juoksuttamassa ja oikeaan suuntaan(vaikeampi normaalistikkin vilmalle asettua) Vilma ei suostunut liikkumaan ollenkaan, kun sain vilman liikkeelle, oli se vilmalle aika vaikeaa. Eteenpäin pyytäessä alkoi viskellä päätään ja joko hidastamaan tai nopeuttamaan vauhtia. Laukkaan pyytäessä potkaisi aina ja lähti vasta sitten tosi vaivalloisen näiköiseen laukkaan ja Vilma teki kaikkensa että helpottaisi liikkumistaan.. Lopetin siihen kun näin miten vilma liikkuu, tallissa painelin vähän selkää kokeillakseni onko kipeä ja pieni kipeä kohta löytyi.
kuva 28.10.
Perjantaina käytiin siskoni kanssa katsomassa miten vilma voi ja liikkuu, otimme iha päitsissä liinan päähän maneesiin. Parempi oli kuin torstaina mutta edelleenkin oikeaan kierrokseen väänti itsensä ulos ns. banaaniksi jotta olisi helpompi liikkua. Nyt kuitenkin laukkasi ihan omasta tahdostaan.
Lauantai ja sunnuntai oli vilmalle iha rennot kävelytys/juoksutus päivät ja sunnuntaina oli jo aivan normaali:)

Eilen eli maanantaina kävin jo ratsastamassa ja uskalsin laittaa satulankin selkään. Vilmalla ei ollu enää arka selkä ja antoi ihan normaalisti istua satulassa:) Virtaa kyllä ponista löytyi eikä olisi halunnut asettua sisälle mutta pienen jumppailun jälkeen Vilma oli oikein kiva! Kokeilin vielä ratsastuksenkin jälkeen selkää eikä edelleenkään löytynyt enää kipeää kohtaa. Toivottavasti päästäisiin tuosta näinkin vähällä:)

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

harjoituskisat

Tänään oltiin Vilman kanssa harjoitusestekisoissa. Tarkotus oli mennä kaks luokkaa jos poni jaksaa ja on hyvä, mutta menin vain pienemmän ja toisen verkan.
Aamulla ei tarvinnut mennä tallille niin aikasiin koska laitoin eilen illalla kamat jo valmiiksi, harjailin vilman ja tarkistin vielä et kaikki tarvittava on mukana.

Sitte hepat kyytii ja kisapaikkaa kohti. Käytiin kahtoo rata ja maksamassa luokat ja sitte pitiki jo kiireellä laittaa Vilma kuntoon ja meinattiin jo vähä myöhästyäkkin. Kävelin ensin maneesin ympäri että vimma näkee paikkaa, ei mitään ongelmaa joten otin ravia ja vähän laukkaa.
Verkkaeste oli iha normi pysty ja Vilma hyppäs sen iha ongelmitta useemmankin kerran.
Toiseen suuntaan verkkaesteenä oli okseri mitä ei olla kovin paljoa hypätty ja sillehän Vilma sitten kielsi pariinkin otteeseen. Siitäkin selvittiin ja sitten mentiinkin pihalle odottamaan vuoroa.


Oma vuoro tuli aika äkkiä ja sitte vain radalle. No ekaltahan me jo ulos kiellettiin, mutta yli siitäkin päästiin ja rata onneksi saatiin loppuun asti jatkaa. Kakkonen oli tiukka tie +okseri ensin kielto.. ravi lähestyminen eikä ongelmaa. 3 yli, 4 yli 5ab ensimmäinen yli ja toiselle vilmalla oli kyllä iha omaelämä ja ajatteli että kun toinen este heti perään nii hypi keskenäs, siinä vaiheessa ärsytti tosi paljon ja käytin kunnolla pohkeet ja käynnissä yli! Esteet kuitenkin korkeimmillaan 50cm joten käynnissäkin pääsee yli! Ja loppu rata 6 ja 7 ei mitään ongelmaa:)

Tässä vaiheessa jo tiesin että en ainakaan 60-70cm luokan rataa mene, että menen sitten verkan ja jos nyt jotain ihan yllättävää tapahtuu että heppa onkin super niin menen sitten radan.
Ja taas ensimmäisen suunnan verkkaeste se sama pysty, lähestyin ensin ravilla ja ei ongelmia joten tulin pari kertaa laukassa. Toiseen suuntaan sama okseri ja taas ensin kielto. Alkoi kyllä olla jo niiin Vilman omia keksintöjä nuo kiellot sillä yli oltaisiiin päästy kuhan vain neitiä ei huvita.. Ja tosi ovelasti osasikin kieltää sillä melkein joka kerta oli jo lähdössä hyppyyn kun ottikin takaisin..
Okserin toinen puomi otettiin ensin pois ja tulin niin pari kertaa sitten vielä takapuomin kanssa ja jätettiin siihen kun tuli hyviä hyppyjä.

Nyt vain treeniä treeniä ja vielä treeniä! Eihän tässä ollakkaan kuin 3viikkoa säännöllisesti hypätty. Oksereita harjoitellaan nyt ihan kunnolla ja lisää varmuutta. Onneksi on näitä pieniä kisoja mihin voi mennä harjoittelemaan:) Seuraavat kisat on tallin omat estekisat sekä koulukisat.
Ja jos jollain on kysymyksiä niin kysymyspostaus on tulossa jos tarpeeksi kysymyksiä tulee. Tänne voi käydä kirjoittelemassa kysymyksensä ja kaikestä saa tosiaan kysyä:)

tiistai 23. lokakuuta 2012

kuvia +pientä kysymyspostausta

Heippa, tänään kävin Vilmalla ratsastamassa mutta kuvia ei ole ja Vilma tuttuun tapaan oli tosi hyvä joten ei siitä ei sitten olekkaan kauheasti kirjoitettavaa:D
Ajattelin kuitenkin laittaa teille ratsastuskuvia Vilmasta loppuvuodesta 2011 ja sitten nyt viimesimmän.
Yllä oleva loppuvuodesta 2011 ja alla oleva syksyltä 2012
Ja sitten vielä hyppykuvat.
 Yllä oleva alkuvuodesta 2012 ja alla oleva loppuvuodesta 2012.

Ja ajattelin nyt, että pitäisin kysymyspostauksen jos tulee tarpeeksi kysymyksiä. Jos ei tule nii jätetään se sitten toiseen ajankohtaan. Kaikkea saa kysyä, jätän sitten vastaamatta jos kysymykset on sellaisia, mutta kuitenkin kysymykset ihan järkevyyden rajoissa. Eli nyt vain kysymään tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Kiitos:)

maanantai 22. lokakuuta 2012

hyppytreenit

Sunnuntaina oli taas estetreenit ensi viikon sunnuntaisiin kisoihin. Ja kyllä huomasi jo heti alku hypyissä, että kun ollaan päästy joka viikko hyppäämään on Vilmakin paljon varmempi.

Hypättiin tuntien jälkeen, mutta menin jo viimeisen tunnin sekaan alkuverkkaamaan. Vilma oli oikein hyvä, vaikka alkuun ei meinannut taas malttaa kävellä. Tein ravi-käynti-ravi siirtymisiä ja Vilma alkoi pikkuhiljaa rauhoittua oikein hyvin. Kun tuntilaiset alkoi lopettelemaan otin oikean laukan. Ja kuten nykyään yleensä aina laukkakin oli tosi hyvä. Parannettavaa toki on vielä, mutta pikkuhiljaa ja onhan se on parantunut huimasti!
 Tulin ensin pitkän sivun ristikkoa molemmista suunnista ja Vilma jopa hidasti laukkaa ja odotti ennen estettä!
Muutamien hyppyjen jälkeen tulin yhden askeleen sarjaa ensin ihan pienillä ristikoilla. Hyvin meni joten nostettiin esteitä. Päädyn L-C linjalla oleva tie on Vilmalle vielä oudompi, niin on toki hypätty mutta lyhyt lähestyminen on vielä treenin alla. Ensin tulikin kielto, mutta heti perään uusi lähestyminen Vilma meinasi taas mennä ohi, mutta tällä kertaa se oli jo Vilman omaa pelleilyä joten itse napakammin ja yli, este kun ei ollut kuin aivan todella pieni!


Pari kertaa tulin päädyn ristikkoa kunnes heti perään tulin myös sarjan, tämä siis oikeasta kierroksesta kaikki. Tällöin sarjan viimeinen nostettiin pystyksi. Tämä meni ihan ok vaikka Vilma oli todella epävarma sarjalla tälläkerralla. Tulin heti perään uudestaan koko homman ja kaikki meni hyvin! Tulin vielä kuitenkin pelkästään sarjan. Lopuksi tulin sarjaa myös toisesta suunnasta eli vasemmasta ja silloin sarjan viimeinen laitettiin isommaksi.